Tag: Inspiraatio

01
elo

Hei lukijat!

On aika herätellä Kampaamoelämää -blogi uuteen eloon. Kuluva vuosi on Profin kannalta yksi kiireisimpiä, varsinkin syksy tuo tullessaan paljon uusia kivoja juttuja. Ehkä olisi hyvä vähän päivittää, mitä meille tällä hetkellä kuuluu?

FullSizeRender

Tiimimme on vahvistunut uusilla huipputyypeillä. Meitä on tällä hetkellä 10 henkilön vahva tiimi ja syksyllä saamme vielä yhden henkilön lisää.

IMG_8960

Saara Häggman on palannut äitiyslomalta tänään maanantaina 1.8. Saara on ollut liikkeessämme töissä jo reilut 5 vuotta ja hän on taidokas hiusmuotoilija leikkauksien, värien kuin kampauksienkin saralla. Joonas Turunen on valmistunut Tampereen seudun ammattiopistosta parturi-kampaajaksi tänä keväänä ja on meillä Traineena, jolloin hän työskentelee kokeneempien kampaajien ohjauksessa. Hän tekee töitä toistaiseksi edullisemmilla Trainee hinnoilla.

Huhtikuussa liikkeemme täytti 5 vuotta, jota juhlimme toukokuussa järjestämällä hiusnäytöksen Pyynikin Trikoon tiloissa. Näistä hienoista juhlista on tulossa myöhemmin oma postauksensa.

naytos_varit

Tässä vaiheessa voisin esitellä itseni, minä kun tulen pääsääntöisesti kirjoittamaan tätä blogia 🙂 Olen Martina Rajala ja olen aloittanut täällä työskentelyn helmikuussa level 1 stylistina. Olen ollut alalla nyt yhdeksän vuotta. Olen valmistunut Vammalan (nyk. Sastamalan) ammattikoulusta 2008. Aloitin yrittäjyyden jo kouluaikana perustamalla oman liikkeen, jossa työskentelin ensimmäiset vuodet valmistumisen jälkeen. Sen jälkeen olen ollut tuolivuokralaisena ja myöhemmin työntekijänä.

martina_esittely

Olen ollut aina Profin fani ja seurannut liikettä mm. alan lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Olen ihastellut liikkeen töitä ja käynyt täällä muutaman kerran koulutuksessakin. Alkuvuodesta Profin rekrytoidessa lisää työntekijöitä en voinut jättää tilaisuutta väliin ja laitoin hakemuksen sisään. Työhaastattelun ja näyttötyöpäivän jälkeen en ollut uskoa korviani, kun sain puhelun, että paikka olisi minun 🙂 Mutta täällä ollaan ja joka päivä opin enemmän kuin varmaan aiempina työvuosina yhteensä..!

Loppuvuodestamme on tulossa koulutuksien ja upeiden juttujen täyttämä. Tulen kertomaan niistä teille täällä blogissa, pysykäähän kuulolla!

22
syys

Syksy on täällä ja intensiiviset punaisen, violetin ja ruskean sävyt saapuvat taas. Syksyn alun aurinkoisina päivinä aina yhtä pirteä Emilia kävi piristämässä päivää liikkeessämme. Vastapalveluksena me piristimme Emilian hiuksia hieman syksyisemmällä liukuvärillä.

emiliaKkollaasi

27
tammi

”Kun herrasmies käy parturissa, kukaan ei huomaa eroa.”

Mahtava ohjenuora varsinkin meille suomalaisille miehille. Ulkonäöstä ja tyylistä huolehtiminen on ehkä vielä hieman jäljessä etelä-eurooppalaisista lajitovereistamme.

Onneksi hiukset on helppo kohta aloittaa, koska jo säännöllinen parturi käynti tekee lookista huolitellumman. Hyvä vaha ja shampoo ovatkin miesten hiustenhoidon peruskulmakivet, näistä ammattitaitoinen parturi osaa antaa helpot ja toimivat vinkit kotiin viemiseksi.

Tämän hetken trendeistä fiiliskuvia Milanosta ja Pariisista, niin kaduilta kuin näytöslavoiltakin.

Lanvin Fall Winter 2012 näytöksestä.

Missionin Fall Winter 2012 näytöksestä

T Magazinen Bruce Pask kovin tyylikkäänä!

Pariisin näytös meininkejä.

Ihailtavan vaivatonta tyylikkyyttä.

Bottega Venetan jälkimainigeissa.

DSquared Fall Winter 2012 Lookin' sharp!

Paris street style!

Välittämättä trendeistä siisti, huoleton ja maskuliininen on aina ajattoman tyylikäs.

-Petteri

p.s pahoitten puutteellista kieliasua ja Suomen koululaitokselle tuomaani häpeää 🙂

Kuvat: The Sartorialist, Jak&Jil