03
marras

Muuttuja Syyskuu

Kuukauden muuttujat -sarjassa päästään tutustumaan siihen miten koko luomisprosessi toimii kampaajan näkökulmasta.

Elina, Laura ja Joonas esittelevät kerrankuussa yhden muuttujan kuvin ja sanoin.

Syyskuu – Kristiina

by. Joonas

Pahoittelut ensi alkuun, että syyskuun muuttujassa on hieman kestänyt pidemmän aikaa, ennen kuin sen olen saanut julkaistua.
Syyskuun myöhäisenä muuttujana esittelen teille yhden asiakkaani Kristiinan.
Yhteisen sävelen löytäneenä, päätin hänet valita muuttujaksi tällä kertaa.

 

 

 

Toiveet:

”luonnollinen”
”viileä”
”ei liian tumma”
”monipuolinen”

 

 

 

Näiden perusteella lähdettiin toteuttamaan yhdessä hieman päivitetympää ilmettä.

Historiassa Kristiinalla on ollut jos monenkinlaisia hiuksia, on ollut lyhyempää ja puolipitkää mallia. Värejäkin on kokeiltu useampaa, mutta luonnollinen on todettu miellyttävän silmää eniten.
Lähtötilanteessa Kristiinalla oli haalistunut edellinen väri, meillä oli hieman pidempi väli leikkauksesta ja väristä kuin normaalisti, koska väri oli pysynyt hyvännäköisenä pitkään ja tyvikasvukaan ei ollut vielä alkanut radikaalisesti tulemaan esiin.

Lopputuloksen toiveena oli monipuolisuus, joten käytin hyödyksi värissä toispuoleista raidoitustekniikkaa. Tein molemmin puolin luonnollisen jakauksen paikkaan viistottain poikkisuunnassa raitoja, todella tiuhasti, jotta päälle saataisiin mahdollisimman paljon vaaleutta. Raidoitustekniikalla saimme myös tehtyä juuri toivottua monipuolisuutta; jakauksen kun kääntää toiselle puolelle, saadaan tummempi ilme esiin värissä. Jakaus kun on toisella puolella, raidotus tekee myös ”splashlightin” pituuksiin ja latvoihin.
Värin sävymaailmasta tein huomattavasti kylmemmän kuin mitä lähtötilanne oli.

Värinä käytin Sassoon:ia tällä kertaa. Sassoon:in värisarja on perinteinen kestoväri, valitsin Kristiinalle tämän koska hius on hyvässä kunnossa ja olemme huomanneet, että sävy pysyy parhaiten hänen hiuksissaan kun teemme työn kyseisen sarjan väreillä. Lopputuloksista tulee ihana kiiltäviä ja kuultavia.
Raidat tein Wella tuoteperheen Blondor:illa. Sävytyksessä käytin Loreal DiaLight:in värejä.

Leikkauksessa menimme samoilla toiveilla kuin aiemmin, ryhdistettiin ja lyhennettiin takaisin malli ruotuunsa.
Leikkauksessa olemme tehneet porrastetun polkan, jossa on hieman etuosaa että pääliosaa kerrostettu,
jotta saadaan perinteiseen leikkaukseen hieman keveyttä ja tekstuuria.

Sitten lopputuloksen vuoro, mitä olette mieltä? Pirteä muutos entiseen! 🙂

 

– Joonas