THE BLOG

21
marras

Arjen kiireet ovat hieman vieneet aikaa, nyt kun on taas pieni hetki aikaa niin on aika taas palata jakamaan inspiroivasta Lontoosta ja RUSH live show:sta enemmän teille lukijoille!
Sunnuntai päivänä Antti kävi messuilla ja kertoi väkeä olevan todella paljon liikenteessä. Antti kävi samalla myös hakemassa uuden Toni&Guy Lookbook:in liikkeelle, jota olette tervetulleita katsomaan ja hakemaan uusia ideoita omiin hiuksiin. 🙂

Sunnuntai iltana olimme kaikki katsomassa Rush live:ä. Kyseinen show olikin todella erilainen verrattuna Sassoon:iin. Sassoon oli tyylikäs ja rauhallinen, kuin taas Rush teki hieman erikoisemman ja nopeampi tempoisen.

Rush live show tekevät hyväntekeväisyyttä järjestämillään näytöksillään.

Rush:in näytöksessä teemoja oli useita, mutta niistä pääteemat olivat S&M Punk ja SportLuxe. S&M Punk:ssa oli roiseja väriyhditelmiä sekä leikkaustekniikoita, perinteitä myöskin kunnioittaen. Paljon myös yhdistymättömiä osa-alueita hiuksissa. Vaatetuksessa oli hyvin paljon vivahteita 90-luvulta sekä nyanssina mukana S&M henkeä.

SportLuxe:ssa taas enemmän keskityttiin erilaisiin virtaviivaisiin ja nopeisiin kampauksiin, sekä leikkauksiin. Vaatetuksessa suosittiin erinäisiä pantoja, tuttuja ”kolme raitaa” veryttelyhousuja, jumppabodyja yhdistettynä korkokenkiin. Tekstuuria tehtiin kampauksiin erilaisilla pinnoilla; sileää, sleekkiä, kiharaa ja lettiä. Eikä myöskään pelätty käyttää geeliä hyödyksi luomaan kunnon kiiltäviä pintoja.

Mutta, annetaan taas kuvien kertoa näytöksestä!

Seuraavana pääsette lukemaan miesten hiusmuodista josta Antti kertoo enemmän teille :).

 

Näytös aloitettiin S&M Punk kokoelmalla

SAMSUNG CSC

Seuraavana esiteltiin SportLuxe kokoelma

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

17
marras

Wella järjesti vuotuisen maailman laajimman hiuskilpailunsa Trend Visionin Barcelonassa sunnuntaina 6.11. Kilpailussa on todella kova taso ja loistavia kisatöitä paljon, kisassa oli tänä vuonna noin 50 maata edustettuna.

Meidän Laura edusti suomea Creative Vision -kategoriassa ja Jenni Kujansuu kampaamostaan Sävystä Color Vision -kategoriassa. Kilpailu tuli livestream lähetyksenä ja seuraajia oli 7 miljoonaa! Pidimme myös kisastudiota liikkeellämme porukkamme voimin. Instagramia ja facebookia päiviteltiin ahkerasti. Onnen kyyneleiltä ei vältytty, eikä voiton riemua pidätelty, kaikki tämä jännitys kuitenkin palkittiin hyvin.  Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa molempien kategorioiden voitto meni samaan osoitteeseen; Suomeen!

Hienoa Laura, olemme ylpeitä sinusta!

Laura kertoo kisakokemuksestaan näin:

”Yksin en olisi saanut tätä aikaan! Vaikka fyysisesti mukana olikin vain turbaanistaan tunnettu meikkaajamme Jopo Símeon K, iki-ihana malli Irina Kesälä sekä oma Sonyamme katsomon puolella, ei voi yhtään väheksyä tukea ja apua koko Prof tiimiltä ja Wellalta. Heille kaikille siis iso kiitos!

Jo ennen matkaan lähtöä tehtiin hiukset Irinalle Tampereella viittä vaille valmiiksi josta suuntasimme Helsinkiin Katri Niskasen butiikkiin kokeilemaan lainaksi luvattua unelmien silkki mekkoa ja Jopon ystävältään lainaamia kenkiä. Loputkin palaset loksahtivat vielä kohdalleen kun sain yön pikkutunteina  fiilis kuvat liimattua kartongille.

Kilpailua edeltäneistä unettomista öistä ja jännityksestä huolimatta koko reissu oli aivan mahtava! Sain mahdollisuuden tavata eräitä alamme eläviä legendoja ja tutustua kollegoihin ympäri maata ihanissa puitteissa.

Sunnintaina kolmentunnin kilpailuaikana mallit puettiin, meikattiin, hiukset viimeisteltiin ja pidettiin tuomareille viiden minuutin mittainen presentaatio työhön liittyvistä fiiliksistä ja inspiraation lähteistä. se oli yksi pelottavimpia hetkiä tähän asti. Kaiken kaikkiaan ilta sujui kutkuttavissa tunnelmissa. vaikka olin todella ylpeä siitä mitä tiimimme sai aikaan. En kuitenkaan antanut itselleni vielä lupaa toivoa mitalli sijoitusta. Siksi tunne olikin ihan käsittämätön katsomon puolella kun palkinto seremonia alkoi.

itva4  itva3

Jennin sormissa ei tainnut kulkea edes veri koska pidin niin lujaa kiinni. Myöhemmin keksimme tunteelle kuvaavan selityksen ”tuntui kuin koko kroppa olisi räjähtämässä konfetiksi!”.  Olin jo Jennin voitosta niin sanoin kuvaamattoman iloinen ja hämmentynyt yhtä aikaa etten osannut muutakuin itkeä ja hurrata. Enkä todellakaan olisi odottanut omaa nimeäni seuraavaksi! kaikki kävi niin kovin nopeasti etten ollut todellakaan varma kuulinko todella huudettavan Suomi toistamiseen. Laukeavan jännityksen ja ilon kyyneleet siinä valuivat yhdellä jos toisellakin suomen tiimiläisellä, eikä siitä hetkeen tullut loppua! Monta kertaa minulta kysyttiin onko kaikki hyvin; mitä ihmettä itket kun kerran voitit kultaa? No sitäpä juuri!!

En vielä tänäänkään ole ihan varma mitä ihmettä viime sunnuntaina tapahtui, mutta olen todella ylpeä! Itsestäni ja Meistä kaikista!”

 

itva2  itva1

Kulta hetki Sonyan silmin:

”En vieläkään pysty muistelemaan kulta hetkeä ilman että tulisi tippa linssiin! Oli huikeaa päästä nauttimaan koko Trend Vision -tapahtumasta katsojan silmin tänä vuonna. Aiemmin päivällä olimme päässeet nostattamaan fiilistä iltaa varten seuraamalla kaikkien kilpailijoiden kilpailutilannetta, missä näimme kaikkien kauniiden töiden valmistumista. Siitä seurasi mm. Sassoon Akatemian järjestämä huikea hiusshow ja HOB Akatemian -kokoelma, mitkä olivat todella inspiroivia ja tunnelmaa nostattavia! Päivä jatkui Trend Visionin Walk of Famella, missä kaikki kilpailijat malleineen ja assistentteineen kokoontuivat lavalle ylpeinä heiluttaen omien maidensa lippuja, siinä muistutettiin kaikkia jälleen kuinka suuri ja hieno kilpailu ja tapahtuma Trend Vision on kaiken kaikkiaan! Ennen illan suurinta tapahtumaa pääsimme vielä läheltä ihastelemaan kaikkia upeita töitä Models Galleryssa.

Tunnelma tiivistyi illalla todenteolla ennen kuin punaiset nauhat siirrettiin syrjään ja pääsimme katsomoon odottamaan juhlan alkua. Ennen palkintojenjakoa Suomen oma kannustusjoukko kihisi jännityksestä katsomossa ja muistan miten ihmiset hiljenivät joka palkinnon jälkeen enemmän ja enemmän. Pronssi meni.. Hopea meni.. Olisko mahdollista.. Ei kai nyt Suomi.. Kun ensimmäinen kultapalkinto julkistettiin Sävyn Jennille Color Vision sarjassa koko katsomon pääty, missä Suomen joukko oli, räjähti! Hyvä kun edes ehdimme tasaamaan hengitystämme, kun Lauralle julkistettiin kultavoitto Creative Vision sarjassa. Huudosta ja hurraamisesta ei meinannut tulla loppua ja taisi osalla meistä jopa lähteä äänikin siinä samalla. Kun Laura käveli Irinan kanssa lavalle ja sai pystinsä käteen, niin itkuhan siinä tuli, eikä siitäkään meinannut tulla loppua.. On ollut mahtavaa päästä seuraamaan vierestä Lauran matkaa, Helsingin karsinnoista suuren Barcelonan lavoille. Olen vain sanattoman onnellinen että oma kollegani, meidän tiimiläinen ja erittäin rakas ystäväni sijottui näin suuressa kilpailussa kultasijalle, sinä todellakin ansaitsit kaiken tämän! Puss och kram. <3″

 

Annetaan kuvien puhua puolestaan ja välittää samalla hieman fiiliksiä 😉

 

itva8

Tuomarit katsomassa Lauran ja Jennin kisatöitä

itva9

Jopo Símeon K meikkaamassa Irinaa lavakuntoon

itva11

itva10

itva7

itva-6

Jenni kampaamo Sävystä ja malli Eevi

itva12

Lauran ja Jennin viralliset kilpailukuvat

itva5

itva13

Laura, malli Irina Kesälä ja meikkaaja Jopo Símeon K – Team 11

 

 

 

02
marras

Tällä kertaa esittelyssä on Laura. Hän on aloittanut suoraan valmistuttuaan ammattikoulusta Profilla lokakuussa 2012.

Prof 21.4-16-047935

Määrätietoisena, lahjakkaana sekä taitavana nuorena naisena Laura aloitti aluksi Traineena, josta hän on kehittynyt tasaisen varmasti. Tällä hetkellä saamme seurata hänen lahjakasta työskentelyään Level 2 stylistinä. Laura on myös edustamassa tämän vuoden Wellan International Trend Vision Awardseissa suomea. Lauraa voitte äänestää sunnuntaina 6.11.2016 tästä ja kilpailua voitte seurata täältä 🙂

Kerro Prof-historiastasi? Kävin Turun Ammatti-Instituuttia, jossa viimeisen vuoden kahden kuukauden työssäoppimisjakson Profilla. Koin, että tukkaa ei voi tämän kokemuksen jälkeen tehdä muulla ajatusmaailmalla tai filosofialla. Suureksi onneksi huomasin Tampereen yksiköllä olevan haku päällä. Haastattelussa taisin julistaa Jaanalle ja Antille, jos en pääse töihin, en leikkaa tukkaa enää ikinä 😉

Mikä sinua inspiroi juuri tällä hetkellä? Hyvin pitkälti asiakkaat; heidän fiiliksensä ja ideansa. Pyrin tuomaan asiakkaat pois turvalliselta mukavauusalueeltaan ja rohkaisemaan kokeilemaan jotain uutta. Tietenkin asiakasta kuunnellen. Onhan elämä liian pitkä vain yhdelle lookille.

Mitä tykkäät liiketyössä erityisesti tehdä? Juuri nyt olen innostunut sekoittelemaan naistenleikkauksiin parturointitekniikoita.

Lempituotteesi? Miksi? Sassoonin Halo Hydrate, jota meillä kuluukin liikkeessä pulloittain! Tämä kosteuttava hoitosuihke ei ole kenenkään hiuksiin liikaa tai liian vähän. Tätä tuotetta ei vain yksinkertaisesti voi käyttää väärin. Se luo myös ammattilaisen näkökulmasta hyvän pohjan leikkaamiselle, eikä manipuloi hiusta. Lopputulos Halon jälkeen on aina pehmeä, kiiltävä ja painoton.

Kun et ole tekemässä tukkaa, miten tykkäät rentoutua vapaa-aikana? Otan rennosti – keikkoja, punaviiniä ja hyvää seuraa.

 

 

20
loka

Greetings from London!

Viime viikolla Antti, Jaana ja  Joonas oli inspiroitumassa Lontoossa ja tutustumassa kauden hiustrendeihin kansainvälisillä hiusalan messuilla. Samaisella reissulla he kävivät myös kiertämässä paikkoja muutenkin, kyseisestä kokoonpanosta Joonas ei ollut aikaisemmin käynyt lentokenttää pidemmällä Lontoossa. Turistikohteet tutuiksi siis.

Reissun aikana he kävivät Victoria and Albert Museum:issa katsomassa Revolution? Records and Rebel 1966-1970 -näyttelyn. Näyttelyssä oli kyseisen aikakauden muodista, elokuvista, esityksistä, poliittisesta aktivismista sekä designista, esillä oli myös suomalaista designia. Lontooseen jos menee ja harkitsee mennä katsomaan jotain näyttelyä, suosittelevat kolmenkopla kyseistä näyttelyä lämpimästi. Näyttely oli iso ja mielenkiintoinen, joten aikaa kannattaa varailla parisen tuntia.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Seuraavana itse messuihin samalla taustaa avaten;
Salon International -messut järjestetään joka vuosi lokakuun aikana Lontoon ExCel -messukeskuksessa, messut kestävät kolme päivää.  Kyseisillä messuilla käy yli 50 000 ”trendijanoista” kampaajaa ympäri maailman. Messuilla esitetään kauden trendit väreihin, leikkauksiin ja kampauksiin, myös tuote uutuuksia sekä British Hairdressing Awards -kilpailun ehdokkaiden kokoelmat.

Messuilla oltiin lauantaina koko päivä kiertämässä pisteitä ja katsomassa demotöitä. Pisteillä demonstroitiin hiustenleikkauksia ja kampauksia, niin miesten kuin naisten, sekä esillä oli tuotteita. Messujen tilukset oli sen verta suuret että muutamia lavojakin mahtui, jossa oli esittelyssä myös malleja ja kokoelmia. Esillä oli mm. Sassoon, Toni&Guy, Mazella&Palmer, Hob academy, POP academy ja RUSH.

SAMSUNG CSC

POP Academy

Lauantain päivän kruunasi Sassoonin uuden POETICA -kokoelman julkistaminen. Kokoelmaan oli saatu inspiraatiota itämäisen -ja länsimaalaisen kulttuurien kohtaamisesta, sekä menneisyyden vaikutuksista maailmaan sekä kuviteltuun tulevaisuuteen. Vaatetuksessa näkyi perinteistä aasialaista vaatetusta yhdistettynä moderniin urheiluvaatetukseen.
POETICA oli hyvinkin sitä miten se oli myös kuvailtu. Sassoon ylitti odotukset uudestaan inspiroivalla kokoelmallaan. Hiuksissa näkyi paljon tekstuuria ja kiharaa viimeistelyssä.
Seuraavaksi pieni kuvatulva lauantai päivästä, joiden annetaan kertoa kauden muodista enemmän. Toisessa osassa kerrotaan sunnuntain messupäivästä ja RUSH live show:sta, eli stay tune!

 

POP Academy

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

SASSOON

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Mazella & Palmer

SAMSUNG CSC

 

 

POETICA näytös

POETICA näytös

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Mark Hayes ja POETICA kokoelman mallit

04
loka

Nyt kun Kampaamoelämää on elvytetty uudelleen henkiin ja päivityksiä tulee tasaisempaan tahtiin, on mukaan varmasti tullut uusiakin lukijoita. Tervetuloa! Voisin tässä postauksessa kerrata liikkeemme historiaa ja filosofiaa.

logo_pien

Prof Hair Design perustettiin Helsinkiin 2007-2008 vaihteessa. Perustajina olivat Jari Kangas (Fanletti-ketju) ja Jari Laamanen (L’Oréal). Vuonna 2011 Prof-ketjuun kuului viisi liikettä: Helsingissä, Kotkassa, Tampereella, Turussa ja Porissa. Tampereen liike on avattu vuonna 2011. Pari vuotta myöhemmin muut liikkeet ovat sulkeutuneet ja meistä tuli se ainoa Prof 🙂 Auetessaan tiimiimme kuului kolme henkilöä, nyt Profin henkilökuntaan kuuluu 11 työntekijää.

utopia-sassoon

Profilla työskentelemme Sassoon-vaikutteisella Prof-filosofialla, joka on suunniteltu suomalaisille hiuksille: varaamme riittävästi aikaa, suunnittelemme juuri sinulle parhaiten sopivat hiukset ja toteutamme värin, leikkauksen ja viimeistelyn teknisesti ja huolellisesti. Filosofiamme mukaan hiustenleikkaukset toimivat sitä helpommin ja pidempään mitä tarkemmin muodot ovat hiukseen leikattu. Värjätessä hiuksia pyrimme luomaan harmonisen kokonaisuuden, joka sitoo värin ja leikkauksen yhdeksi. Kaikki tämä lähtee kuitenkin asiakkaasta eli sinusta ja omasta tyylistäsi jota korostamme värillä ja leikkauksella. Tavoitteenamme on luoda kokonaisuus väristä, leikkauksesta ja sinusta.

Hinnastomme on jaettu neljään eri hintatasoon. Kampaajiemme level-luokitus määrittyy liikkeemme filosofian mukaisen koulutuksen ja kokemustason mukaan. Meiltä löytyy myös Advanced Trainee.

prof_instakollaasi1

Konsultoimme asiakkaan huolellisesti. Katsomme myös asiakkaan sivuprofiilia ja perustelemme, miksi suunnittelemamme leikkaus ja/tai värjäys sopivat juuri sinulle. Luusto, kallo ja koko kokonaisuus on tärkeä huomioida heti alussa. Tämä painottuu myös Sassoon-ideologiassa.

prof_instakollaasi2

Työskentelemme L’Oréalin, Sassoonin ja Crazy Colorin värisarjoilla. Meiltä saat myös Olaplex-palvelun:

Olaplex on kampaamossamme tarjottava lisäpalvelu ja tuote, jota käytetään hiusten kemiallisten käsittelyjen eli värjäysten ja vaalennusten yhteydessä. Olaplex korjaa, vahvistaa ja suojaa hiuksia aivan uudella tavalla. Se antaa luovuudelle entistä suuremman vapauden – sen avulla hiusta voidaan vaalentaa vielä vaaleammaksi ja värjätä entistä dramaattisemmin. Olaplex-hoito voidaan tehdä myös kokonaan erillisenä tehohoitopalveluna!  Olaplex-tuotteet perustuvat keksintöön, joka estää hiuksen rakennetta vahingoittumasta kemiallisten käsittelyjen yhteydessä ja korjaa aiemmin syntyneitä vaurioita samalla vahvistaen hiuksia. Olaplexin toimintaperiaate on yksinkertaista, mutta erittäin tehokasta kemiaa, jollaista ei ole ennen osattu hyödyntää hius-kosmetiikassa. Olaplex toimii kaikenlaatuisissa ja -kuntoisissa hiuksissa, voimakkaasti käsitellyistä täysin käsittelemättömään hiukseen, myös pidennyshiuksissa.
Kampaamokäyntien välillä suosittelemme kotikäyttöön Olaplex-käsittelyn vaikutusta ylläpitävää Olaplex Hair Perfector No.3 -tuotetta, jonka voit myös ostaa meiltä mukaasi.

prof_instakollaasi3

Jälleenmyyntituotteistamme löydät laadukkaat Sassoonin ja Label.m-sarjan pesu-, hoito- ja muotoilutuotteet. Myymme myös softereita fööneihin (jokaisen luonnonkiharan omistajan must!), Vess-harjoja, Tangle Teezereita, GHD:n muotoilurautoja sekä paria Sebastian-sarjan tuotetta.

Ajanvarauksemme toimii 24h netissä sekä puhelimitse 044 750 6520 liikkeemme aukioloaikoina. Olemme avoinna arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-16. Olet myös tervetullut paikan päälle poikkeamaan! Meillä tehtävä konsultaatio (15min) on aina maksuton 🙂

prof_instakollaasi4

Kuvituksena muutamia töitämme Instagram-tililtämme, klikkaa tästä seuraajaksemme!

01
loka

Kampaamoelämää on nyt päivitetty myös Bloglovin’in puolelle, jonka kautta blogia on helppo seurata ja saat aina uusimmat postaukset Bloglovin’in etusivullesi. Pääset liittymään seuraajaksemme tästä linkistä:

Seuraa blogiamme Bloglovinin avulla

Olethan huomannut myös aiemmat postauksemme?

29
syys

Profilla käy nyt vilske tänä syksynä. Olemme saaneet uusia tiimiläisiä ja koemme myös muutenkin muutoksia henkilökunnassa. Tässä ensin Petterin tervehdys asiakkaillemme:

”Melkein viiden todella ihanan ja antoisan vuoden jälkeen olen siirtymässä uusiin haasteisiin lokakuun alusta. Pitkäaikainen haave työskennellä Sassoon brändille toteutuu ja muutan Lontooseen tekemään unelmastani totta. Kaikki tapahtuu melko lyhyellä varoitusajalla. En halunnut puhua tästä ennen kuin on jotain täysin varmaa. Nyt asiat loksahtivat paikalleen todella nopeasti ja oli hymy herkässä, kun luin sähköpostiani 🙂

Haluan käyttää tilaisuuden kiittää Prof Tamperetta, työkavereita, kaikkia matkan varrella mukana olleita sekä erityisesti Anttia ja Jaanaa. Ilman näin ainutlaatuista työpaikkaa ja sen paloa hiusalaan en varmasti kirjottelisi tätä tekstiä. Se kannustus, inspiraatio ja mahdollisuudet mitä olen saanut häkeltää suulaammankin kaverin!

Suurimman kiitoksen haluan kuitenkin esittää kaikille rakkaille asiakkaille! Ilman teitä ei olisi Prof Tamperetta eikä tälläisia mahdollisuuksia! Olen niin kiitollinen kaikista jaetuista hetkistä ja syntyneistä tuttavuuksista! Olen hyvin onnekas ja te olette täyttä parhautta!

Huonojen vitsien määrä laskee jonkin verran, mutta ammattitaito pysyy liikkeessämme todella korkealla. Suosittelen mielelläni sopivaa tyyppiä liikkeestämme juuri sinulle!

Ihanaa syksyä! Peace&love.

-Petteri”

Myös toinen tiimiläisemme on hetken poissa: Jenni on jäänyt syyskuun puolivälissä äitiyslomalle. Löydät ajanvarauksemme muille työntekijöillemme edelleen tutusta osoitteesta TÄÄLTÄ . Tervetuloa!

29
syys

Tällä kertaa esittelemme Advanced Traineemme Joonaksen. Joonas on aloittanut maaliskuussa meillä työt ja hän valmistui keväällä parturi-kampaajaksi Tampereen seudun ammattiopistosta. Hän toimii toistaiseksi alennetuilla Advanced Trainee hinnoilla ja työskentelee kokeneempien kampaajien ohjauksessa.

Prof 21.4-16-047948

Joonakselta löytyy hieman alalta työkokemusta  jo entuudestaan  opintojensa ohelta. Hän myös työskenteli saksassa viisi viikkoa viime syksynä.

Motivaation ja potentiaalin puutetta ei puutu tältä reippaalta oppipojaltamme, jonka uransa kehitystä olemme saaneet ilolla seurata. 🙂

 

Kerro Prof-historiastasi?

Prof historiani on alkanut some kanavia seuraamalla. Instagramista löysin kyseisen kampaamon; olin aivan myyty upeista töistä ja siitä hyvästä flowsta joka välittyy kuvista. Samaista kautta myös löysin työnhaku ilmoituksen ja päätin hakeutua tiimiin, sekä samalla asettaa itselleni haasteen joka oli myös haave toteutettavaksi.

Mikä sinua inspiroi juuri tällä hetkellä?

Minua inspiroi työssäni työkaverini todella paljon, näen päivittäin mahtavia ja mielenkiintoisia hiusluomuksia. Koulutukset ovat myös vahvana inspiraation lähteenä itselläni, mm. Sassoon.

Mitä tykkäät liiketyössä erityisesti tehdä?

Liiketyössä tykkään tehdä väri- ja leikkauskokonaisuuksia. On hienoa saada luoda asiakkaalle väri ja leikkaus jotka sointuvat yhteen sekä asiakkaan tyyliin. Tykkään tehdä kokonaisuuksia aika laidasta laitaan. Pidemmät rentouttavat päähieronnat on myös yksi asia jota tykkään tehdä, joka on myös erikoisalaani.

Lempituotteesi? Miksi?

Lempituotteita on useampi, pidän siitä kun hiukset näyttävät terveeltä, hyvinvoivalta sekä ovat helposti muotoiltavissa.Yksi ehdoton on kyllä  hiuksiin jätettävä Sassoon tuotesarjan Halo Hydrate.

Kun et ole tekemässä tukkaa, miten tykkäät rentoutua vapaa-aikana?

Vapaa-aikani menee ollessa koirani ja kavereiden kanssa. Harrastuksiini kuuluu ruoanlaitto, epäsäännöllinen valokuvaus ja matkustaminen.

27
syys

Uusin tiimiläisemme on Jussi, joka on aloittanut meillä nyt syyskuun alussa. Hän toimii level 1 stylistina. On aika esitellä tarkemmin tämä tamperelaistunut porilaisemme.

jussi_profiilikuva

Jussi on valmistunut Vammalan Ammattikoulun parturi-kampaamolinjalta keväällä 2015. Hän on ollut jo kouluaikana kampaamossa kesätöissä ja jatkanut heti valmistuttuaan. Jussi kertoo tiedostaneensa sen potentiaalin ja haasteet, jotka liikkeemme tarjoaa hänelle ja joita hän kaipaa työelämässään. Tällä miehellä on tavoitteet ja motivaatio kohdallaan! 😉

Mikä sinua inspiroi juuri tällä hetkellä? Työkaverit – tämä oli jo yksi syy, miksi hain Profiin töihin. Halu kehittyä ja oppia lisää on kova. Hiusalan tekijöistä fanitan Mazella & Palmeria, erityisesti heidän tarkkojen leikkaustekniikoidensa takia. 

Mitä tykkäät liiketyössä erityisesti tehdä? Väri ja leikkauskokonaisuuksia. On ihana päästä muuttamaan ihmisen koko look ja näkemään, mitä kaikkea voin tehdä. On myös ihana nähdä asiakkaan ilme valmiin työn nähdessään.

Lempituotteesi? Mikä on sellainen ”aution saaren tuotteesi”, tuote jota ilman et voisi elää? Olen jätettävien hoitoaineiden kannattaja. Rakastan tervettä, kiiltävää ja vahvaa hiusta, jota on mielekästä työstää. Erityisesti tykkään voidemaisista jätettävistä hoitotuotteista.

Kun et ole tekemässä tukkaa, miten tykkäät rentoutua vapaa-aikana? Inspiroidun jatkuvasti. Tykkään katsella ihmisiä kaduilla ja imeä vaikutteita niin hiuksiin kuin pukeutumiseen. Vietän paljon aikaani myös eri somekanavilla ja haen ideoita ja inspiraatiota sieltä.

17
syys

Viime aikoina on kerinnyt tapahtumaan paljon lyhyessä ajassa, otetaan aika järjestyksessä tapahtumia tänne pikku hiljaa ja pidetään teitä lukijoita hieman jännityksessä.

Tällä kertaa kerromme Sassoon Academy Teamin järjestämistä koulutuksista jotka järjestettiin Helsingissä Wella Studiolla.
Kouluttaudumme usein, joten saamme työhön lisää inspiraatiota sekä mielikuvituksellisuutta. Kouluttautuminen myös vahvistaa meidän tiimin teknisiä taitoja jotta voimme toteuttaa laadukkaampia hiusleikkauksia ja värjäyksiä.

Koulutukset alkavat luento ja demo osuudella, jossa kouluttajat kertovat mistä kokoelman ideat ja ajatukset ovat lähteneet liikkeelle, sekä näyttävät lavalla malleille erilaisia väri- ja leikkaustekniikoita.
Demo osuuden jälkeen on Workshop, jossa itse toteutetaan tekniikoita malleille. Kouluttajat opastavat step by step -tyylillä, näyttävät juuri oikeat tekniikat mitkä sopivat kyseisen mallin hiuksille, jotta saadaan hyvä toimiva kokonaisuus hiusten värin ja leikkauksen suhteen. Tässä vaiheessa pääsee huomattavasti lähemmäs kokoelmien ydintä, itse toteuttamalla.

blogi-kuva-alessoblogi-kuva-daniel

Advanced Traineemme Joonas oli tiistaina ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävässä Sassoon ABC of cutting -koulutuksessa. Koulutuksessa luennoitiin sekä näytettiin kuvien ja mallien avulla Sassoonin tavasta tehdä hiustenleikkauksia ABC -tekniikan mukaisesti. Joonas oli demo sekä työskentely osuudessa, joka oli hänen urallansa ensimmäinen Sassoon koulutus, josta saikin kouluttajilta positiivista palautetta.

Joonas kertoo näin koulutuskokemuksestaan;

”Kun kuulin pääseväni koulutukseen, innostuin todella paljon ja samassa alkoi heti jännittää. Koulutushan oli minulle ensimmäinen. On ollut pitkäaikainen haave päästä oppimaan Sassoonin akatemian koulutuksiin. Sassoonin ABC:sta minulla oli entuudestaan hieman tietoa jo, mutta pakko todeta että tälläkin kertaa opin taas lisää. Luento ja demo osuus oli todella mielenkiintoinen. Työskentelyosuuden aloitettua jännityskin laantui. Pidin kouluttajien tavasta kouluttaa sekä itse koulutuksesta. Sain todella toteuttaa itseäni ja hyödyllisiä neuvoja toteutukseen, sekä jämptiä otetta kouluttajilta toiveestani. Positiivinen kokemus kokonaisuudessaan, suosittelen kaikille aloitteleville Sassoon kampaajille!”.

blogikuva-1 blogikuva-2

Keskiviikkona olimme koko Prof -tiimin voimin kouluttautumassa ja katsomassa kun Sassoon Autumn and Winter 2016 Utopia collection julkistettiin, joka julkistettiin maailmassa ensimmäisenä juuri Suomessa. Tähän oli hyvin erityinen syy miksi, olemme Suomessa saaneet kouluttautua Sassoonin kanssa 10 vuotta – go Sassoon!

Kokoelmia tulee kaksi vuodessa, kevät-kesä ja syksy-talvi, jotka esitellään ensin kertomalla ideaa kuvin sekä sanoin jotka liittyvät teemaan.

utopia-sassoon

Sassoonin uudessa kokoelmassa teemana toimi futuristinen dystopia ja utopia. Tiimi on saanut inspiraatiota boheemista lookista sekä digitaalisesta aikakaudesta, sekä täydellisestä yhteiskunnasta. Kyseisen yhteiskunnan kuvaili ensimmäisenä filosofi ja valtiomies Sir Thomas More Utopia nimisellä teoksella vuonna 1516.

’Digital bohemians’ termi Mark Hayesin mukaan kertoo:

”It’s being used at the moment to describe the relationship between humans and the digital age the way home, space and relationships have evolved in cyberspace. Digital bohemians live in age where boundaries are eroded; they’re able to move through time and space with one tap of a screen”.

Hiusten hoitoon sekä lookkien luomiseen suositeltiin Sassoon -tuotesarjan Illuminating Oil öljyä sekä hiukseen jätettävää Halo Hydrate hoitoainetta.

Kokoelman työskentely osioon tiimistämme jäi kouluttautumaan Milla ja tässä hänen kokemukset koulutuksesta;

”Sain olla etuoikeutetusti katsomassa ensimmäisten joukossa Sassoonin syksyn kokoelman koko maailmassa ja pääsin työskentelemään mallien kanssa kokoelman pohjalta. Joka kerta sitä lumoutuneesti kuuntelee miten kouluttajat puhuvat intohimoisesti ajatuksista sen tekemisestä ja taustoista. Tuntuu kuin itse olisit ollut mukana tekemässä sitä. Heidän työskentelyn katsomista voisi katsoa vaikka kuinka kauan. Työskentelyosuudessa kouluttajat vaativat paljon mutta silti lähdet koulutuksesta yhtä onnellisena kuin ensilumi peittää maan. Tuollaiset koulutukset kokonaisuudessaan ovat alan huumetta. Jokaisesta koulutuksesta pystyy tuomaan asiakkaiden kanssa työskentelyyn jotain uutta, tästä erityisen paljon”.