THE BLOG

29
heinä

Tukkaoperaatio 2017, ai mikä se on? Me voimme ylpeänä kertoa osallisuudestamme tukkaoperaatioon lisää tässä odotetussa blogikirjoituksessa.

Tukkaoperaatio 2017 oli toukokuussa järjestettävä, koko Suomen kattava hyväntekeväisyystempaus, jossa ideana oli lahjoittaa hiuksia syöpää sairastavien lasten peruukkeja varten. Halusimme tietenkin osallistua tähän mielettömään tapahtumaan lahjoittamalla aikaamme. Meille oli ilo ja kunnia olla mukana tekemässä hyvää ja vastaanottaa rohkeiden ihmisten lahjoittamat hiukset. Meidän panoksemme tapahtumaan oli ottaa lahjoittajia vastaan, leikata lahjoitettavia letitettyjä hiuksia ja olla vastuussa lahjoitettujen lettien lähetyksestä Englantiin Little Princess Trust säätiölle. Lahjoitimme näinollen ammattitaitoamme hyväntekeväisyyteen tarjoamalla veloituksetta upeille lahjoittajille yksilöllisen hiustenleikkauksen lahjoituksen yhteydessä!

 

Tukkaoperaatio järjestettiin sunnuntaipäivänä, jolloin liikkeemme on normaalisti suljettu ja henkilökuntamme viettää vapaapäiväänsä. Saimme tiimistämme hyvän jengin koolle mukavaa rentoa päivää varten! Ihailtavaa miten into osallistua tähän tempaukseen oli kaikilla niin suuri, että seuraava tukka operaatio on jo sovittu järjestäjien kanssa.  tuleva päivämäärä on 29.10.

Tässä vielä muutamia fiiliskuvia tuolta sunnuntailta

 

   

    

 

 

 

Lahjoitetut hiukset lähetämme Englantiin Little Princess Trust säätiölle, joka tekee peruukkeja lapsille, jotka ovat menettäneet omat hiuksensa syövän tai muun sairauden takia. Normaalisti aidoista hiuksista valmistetut peruukit voivat maksaa jopa tuhansia euroja, joten taloudellisista syistä moni jo kovia kärsinyt pieni lapsi jäänee ilman hiuksia. Little Princess Trust on säätiö, joka valmistaa lahjoitetuista hiuksista peruukkeja juuri näille lapsille veloituksetta. Peruukit valmistetaan Englannissa ja lähetetään perheille, jotka ovat peruukin tarpeesta ilmoittaneet. Little Princess Trust kerää myös varoja tutkimuksiin, jotka koittavat löytää vähemmän vaarallisia hoitokeinoja lasten syövän hoitokeinoihin

 

Tässä kuvia rohkeista hyväntekijöistä uusissa hiusksissaan.

 

.

Jos tämä blogikirjoitus herätti myös sinussa innostuksen ryhtyä rohkeaksi, luopua pitkistä hiuksistasi ja samalla tehdä hyvää, älä epäröi ottaa yhteyttä liikkeeseemme! Voit varata ajan liikkeeseemme puhelimitse ja kertoa samalla toiveestasi lahjoittaa hiuksia, me autamme mielellämme. Kriteerit hiusten lahjoittamiseen ovat, että hiukset ovat hyväkuntoiset, letitetyt ja letin minimi pituus on vähintään 17 cm. Hiusten värin tulisi olla myös mahdollisimman neutraali (tulevathan hiukset lopulta lapsille).

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi!

 

PROF henkilökunta haluaa vielä lopuksi kiittää kaikkia meidän liikkeessämme hiuksensa leikkauttaneita lahjoittajia! ♥♥

22
heinä

Taas esittelemme henkilökuntaamme, tällä kertaa vuorossa on äitiyslomalla oleva Jenni.

Jenni on Tamperelaistunut porilaisemme, hän aloitti työt Profilla 2011.
Tällä parturi-kampaajalla ei mene herkästi sormi suuhun työtä tehdessään, oli kyse väristä tai leikkauksesta. 😉
Jennin vahvuuksia ovat myös kampaukset.
Työtä tehdessään tämä aurinkoinen persoona on rauhallinen ja tunnollinen, työllensä omistautunut. 🙂

 

Jenni palaa takaisin sorvin ääreen 10.8.
Voit varata oman aikasi hänelle käyttäen nettiajanvaraustamme täältä.

 

Kerro Prof-historiastasi?

Aloitin Profissa työt 2011, eikä loppua näy, ihanaa! ❤️
Profin konsepti oli itselleni hyvin tuttu. Olinhan valmistunut sen ideologiaa noudattavasta koulusta vuonna 2007.
Ja Oi! Mikä lottovoitto se olikaan, kun huomasin avoimen työpaikan Profissa.
Sillä se oli juuri se missä halusin tulevaisuudessa työskennellä.

Mikä sinua inspiroi juuri tällä hetkellä?

Paluu työelämään. Ihanaa aloittaa työt syksyn nurkilla,
pääsee värjäilemään herkullisilla mahongin ja kuparin erivivahteilla.

Mitä tykkäät liiketyössä erityisesti tehdä?

Rakastan hiustenvärjäämistä, sekä selkeitä ja kestäviä leikkauksia.

Lempituotteesi? Miksi?

Henk. Kohtainen lempparini Potion 9,
sen monipuolisuuden takia pidemmässä hiuksessa.
Liiketyössä Sassoonin Heat shape. Sopii föönin alle ja raudan. Pieni kevyt tuki.

Kun et ole tekemässä tukkaa, miten tykkäät rentoutua vapaa-aikana?

Vapaa-aika sujuu remontoiden kotia, pihan hoidossa. Maalaillen ja sisustaen kotia.
Matkustaen kotipaikkakunnilla. Mökeillä, kalassa, festareilla; tasaisesti vähän jokapuolella.

04
heinä

Kuukauden muuttujat -sarjassa päästään tutustumaan siihen miten koko luomisprosessi toimii kampaajan näkökulmasta.

Elina, Laura ja Joonas esittelevät kerrankuussa yhden muuttujan kuvin ja sanoin.

Kesäkuu – Linda

by. Joonas

Kesäkuun muuttujana esittelen teille ystäväni, sekä ammattikoulun entisen luokkalaiseni Lindan.
Tämän kolleegani hiusväreistä ja käsittelyistä olen nähny suurimman osan, mitä on tehty ja tapahtunut.
Linda oli hieman jo kyllästystynyt vanhaan ja kauemman aikaa miettinyt, että haluaisi jotain uutta hiuksiinsa joten päätin häntä kysästä muuttujaleikkiin mukaan!

 

Lindan hiusten lähtötilanteessa oli kultaiseksi haalistunut sävy sekä oma tyvi.

Toiveet:

”pehmeä pastellinen”
”sävykäs”
”ei liian tumma”
”ei liian punainen”

Tyven ja pituuden välissä oli myös hieman lämpöisempi palkki, kuten kuvassa näkyy.

 

 

Näiden perusteella lähdettiin toteuttamaan yhdessä ”jotain uutta”.

 

 

 

Kolme vuotta sitten Lindalla oli täysin värjäämätön oma pohja, perinteinen pohjoismaalainen väri.
Hiukset olivat todella pitkät ja niiden toivottiin olevan pitkät, pituudesta ei siis oltu otettu kuin vähän kerrallaan.
Käsittelyt alkoivat syventämällä väriä kevytvärillä josta sitten pikku hiljaa toiveet alkoivat etenemään vaaleempaan suuntaan.
Vaaleampaa alettiin toteuttamaan raidoin, toteutus tapahtui niin luonnollisesti että kun katsottiin vanhoja kuvia, mm koulukuvia,
niin huomasimme kuinka vaaleaksi väri olikaan tehty. Väri oli jossain kohtaan melkein ”valkoinen”.
Vuosi sitten keväämmällä alettiin kokeilemaan hieman kylmää pastellista vaaleanpunaista hiuksiin,
josta palattiin vaaleaan välillä takaisin. Välissä myös kokeiltiin permanenttia.
Eli käsittelyitä on latvassa edelleen paljon, esimerkiksi permanenttikäsittelyn tiimoilta, vaikka hius ei enää kihara varsinaisesti olekkaan.


Värissä oli toiveena, että se olisi vivahteikas, mutta ei kuitenkaan voimakkaalla tavalla. Hiusta tykätään pitää myös kiinni, joten osittelussa päädyin käyttämään hyödyksi ”perhososittelua”. Tällöin saimme väriin vaikutuksen, että se olisi raidoitettu mutta kiinni ollessa kuitenkin näyttää yksiväriseltä.
Päädyin tekemään pastellisemman ruusukultaisen värin Lindalle. Tehtiin väristä myös hieman lämpöisämpi, kun aikaisemmin sävyt ovat olleet kylmiä.
Värinä käytin L’Oréal:in kevytväriä, Dia Richesse:ä, mukana värissä oli myös OLAPLEX hoitokäsittely.
OLAPLEX hoitoa hiuksiin ei oltu aikaisemmin tehty, joten tällä kertaa se käytettiin jotta hius saisi tarvittavan suojan värikäsittelyn aikana.
Leikkauksessa mentiin ”less is more” -periaatteella, eli teimme Lindalle siistin line -leikkauksen.


Lopussa vielä onnistunut lopputulos, muutos on aika iso verrattuna lähtötilanteeseen värin suhteen – mitäs tykkäätte? 🙂

 


 

 

– Joonas