THE BLOG

29
syys

Profilla käy nyt vilske tänä syksynä. Olemme saaneet uusia tiimiläisiä ja koemme myös muutenkin muutoksia henkilökunnassa. Tässä ensin Petterin tervehdys asiakkaillemme:

”Melkein viiden todella ihanan ja antoisan vuoden jälkeen olen siirtymässä uusiin haasteisiin lokakuun alusta. Pitkäaikainen haave työskennellä Sassoon brändille toteutuu ja muutan Lontooseen tekemään unelmastani totta. Kaikki tapahtuu melko lyhyellä varoitusajalla. En halunnut puhua tästä ennen kuin on jotain täysin varmaa. Nyt asiat loksahtivat paikalleen todella nopeasti ja oli hymy herkässä, kun luin sähköpostiani 🙂

Haluan käyttää tilaisuuden kiittää Prof Tamperetta, työkavereita, kaikkia matkan varrella mukana olleita sekä erityisesti Anttia ja Jaanaa. Ilman näin ainutlaatuista työpaikkaa ja sen paloa hiusalaan en varmasti kirjottelisi tätä tekstiä. Se kannustus, inspiraatio ja mahdollisuudet mitä olen saanut häkeltää suulaammankin kaverin!

Suurimman kiitoksen haluan kuitenkin esittää kaikille rakkaille asiakkaille! Ilman teitä ei olisi Prof Tamperetta eikä tälläisia mahdollisuuksia! Olen niin kiitollinen kaikista jaetuista hetkistä ja syntyneistä tuttavuuksista! Olen hyvin onnekas ja te olette täyttä parhautta!

Huonojen vitsien määrä laskee jonkin verran, mutta ammattitaito pysyy liikkeessämme todella korkealla. Suosittelen mielelläni sopivaa tyyppiä liikkeestämme juuri sinulle!

Ihanaa syksyä! Peace&love.

-Petteri”

Myös toinen tiimiläisemme on hetken poissa: Jenni on jäänyt syyskuun puolivälissä äitiyslomalle. Löydät ajanvarauksemme muille työntekijöillemme edelleen tutusta osoitteesta TÄÄLTÄ . Tervetuloa!

29
syys

Tällä kertaa esittelemme Advanced Traineemme Joonaksen. Joonas on aloittanut maaliskuussa meillä työt ja hän valmistui keväällä parturi-kampaajaksi Tampereen seudun ammattiopistosta. Hän toimii toistaiseksi alennetuilla Advanced Trainee hinnoilla ja työskentelee kokeneempien kampaajien ohjauksessa.

Prof 21.4-16-047948

Joonakselta löytyy hieman alalta työkokemusta  jo entuudestaan  opintojensa ohelta. Hän myös työskenteli saksassa viisi viikkoa viime syksynä.

Motivaation ja potentiaalin puutetta ei puutu tältä reippaalta oppipojaltamme, jonka uransa kehitystä olemme saaneet ilolla seurata. 🙂

 

Kerro Prof-historiastasi?

Prof historiani on alkanut some kanavia seuraamalla. Instagramista löysin kyseisen kampaamon; olin aivan myyty upeista töistä ja siitä hyvästä flowsta joka välittyy kuvista. Samaista kautta myös löysin työnhaku ilmoituksen ja päätin hakeutua tiimiin, sekä samalla asettaa itselleni haasteen joka oli myös haave toteutettavaksi.

Mikä sinua inspiroi juuri tällä hetkellä?

Minua inspiroi työssäni työkaverini todella paljon, näen päivittäin mahtavia ja mielenkiintoisia hiusluomuksia. Koulutukset ovat myös vahvana inspiraation lähteenä itselläni, mm. Sassoon.

Mitä tykkäät liiketyössä erityisesti tehdä?

Liiketyössä tykkään tehdä väri- ja leikkauskokonaisuuksia. On hienoa saada luoda asiakkaalle väri ja leikkaus jotka sointuvat yhteen sekä asiakkaan tyyliin. Tykkään tehdä kokonaisuuksia aika laidasta laitaan. Pidemmät rentouttavat päähieronnat on myös yksi asia jota tykkään tehdä, joka on myös erikoisalaani.

Lempituotteesi? Miksi?

Lempituotteita on useampi, pidän siitä kun hiukset näyttävät terveeltä, hyvinvoivalta sekä ovat helposti muotoiltavissa.Yksi ehdoton on kyllä  hiuksiin jätettävä Sassoon tuotesarjan Halo Hydrate.

Kun et ole tekemässä tukkaa, miten tykkäät rentoutua vapaa-aikana?

Vapaa-aikani menee ollessa koirani ja kavereiden kanssa. Harrastuksiini kuuluu ruoanlaitto, epäsäännöllinen valokuvaus ja matkustaminen.

27
syys

Uusin tiimiläisemme on Jussi, joka on aloittanut meillä nyt syyskuun alussa. Hän toimii level 1 stylistina. On aika esitellä tarkemmin tämä tamperelaistunut porilaisemme.

jussi_profiilikuva

Jussi on valmistunut Vammalan Ammattikoulun parturi-kampaamolinjalta keväällä 2015. Hän on ollut jo kouluaikana kampaamossa kesätöissä ja jatkanut heti valmistuttuaan. Jussi kertoo tiedostaneensa sen potentiaalin ja haasteet, jotka liikkeemme tarjoaa hänelle ja joita hän kaipaa työelämässään. Tällä miehellä on tavoitteet ja motivaatio kohdallaan! 😉

Mikä sinua inspiroi juuri tällä hetkellä? Työkaverit – tämä oli jo yksi syy, miksi hain Profiin töihin. Halu kehittyä ja oppia lisää on kova. Hiusalan tekijöistä fanitan Mazella & Palmeria, erityisesti heidän tarkkojen leikkaustekniikoidensa takia. 

Mitä tykkäät liiketyössä erityisesti tehdä? Väri ja leikkauskokonaisuuksia. On ihana päästä muuttamaan ihmisen koko look ja näkemään, mitä kaikkea voin tehdä. On myös ihana nähdä asiakkaan ilme valmiin työn nähdessään.

Lempituotteesi? Mikä on sellainen ”aution saaren tuotteesi”, tuote jota ilman et voisi elää? Olen jätettävien hoitoaineiden kannattaja. Rakastan tervettä, kiiltävää ja vahvaa hiusta, jota on mielekästä työstää. Erityisesti tykkään voidemaisista jätettävistä hoitotuotteista.

Kun et ole tekemässä tukkaa, miten tykkäät rentoutua vapaa-aikana? Inspiroidun jatkuvasti. Tykkään katsella ihmisiä kaduilla ja imeä vaikutteita niin hiuksiin kuin pukeutumiseen. Vietän paljon aikaani myös eri somekanavilla ja haen ideoita ja inspiraatiota sieltä.

17
syys

Viime aikoina on kerinnyt tapahtumaan paljon lyhyessä ajassa, otetaan aika järjestyksessä tapahtumia tänne pikku hiljaa ja pidetään teitä lukijoita hieman jännityksessä.

Tällä kertaa kerromme Sassoon Academy Teamin järjestämistä koulutuksista jotka järjestettiin Helsingissä Wella Studiolla.
Kouluttaudumme usein, joten saamme työhön lisää inspiraatiota sekä mielikuvituksellisuutta. Kouluttautuminen myös vahvistaa meidän tiimin teknisiä taitoja jotta voimme toteuttaa laadukkaampia hiusleikkauksia ja värjäyksiä.

Koulutukset alkavat luento ja demo osuudella, jossa kouluttajat kertovat mistä kokoelman ideat ja ajatukset ovat lähteneet liikkeelle, sekä näyttävät lavalla malleille erilaisia väri- ja leikkaustekniikoita.
Demo osuuden jälkeen on Workshop, jossa itse toteutetaan tekniikoita malleille. Kouluttajat opastavat step by step -tyylillä, näyttävät juuri oikeat tekniikat mitkä sopivat kyseisen mallin hiuksille, jotta saadaan hyvä toimiva kokonaisuus hiusten värin ja leikkauksen suhteen. Tässä vaiheessa pääsee huomattavasti lähemmäs kokoelmien ydintä, itse toteuttamalla.

blogi-kuva-alessoblogi-kuva-daniel

Advanced Traineemme Joonas oli tiistaina ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävässä Sassoon ABC of cutting -koulutuksessa. Koulutuksessa luennoitiin sekä näytettiin kuvien ja mallien avulla Sassoonin tavasta tehdä hiustenleikkauksia ABC -tekniikan mukaisesti. Joonas oli demo sekä työskentely osuudessa, joka oli hänen urallansa ensimmäinen Sassoon koulutus, josta saikin kouluttajilta positiivista palautetta.

Joonas kertoo näin koulutuskokemuksestaan;

”Kun kuulin pääseväni koulutukseen, innostuin todella paljon ja samassa alkoi heti jännittää. Koulutushan oli minulle ensimmäinen. On ollut pitkäaikainen haave päästä oppimaan Sassoonin akatemian koulutuksiin. Sassoonin ABC:sta minulla oli entuudestaan hieman tietoa jo, mutta pakko todeta että tälläkin kertaa opin taas lisää. Luento ja demo osuus oli todella mielenkiintoinen. Työskentelyosuuden aloitettua jännityskin laantui. Pidin kouluttajien tavasta kouluttaa sekä itse koulutuksesta. Sain todella toteuttaa itseäni ja hyödyllisiä neuvoja toteutukseen, sekä jämptiä otetta kouluttajilta toiveestani. Positiivinen kokemus kokonaisuudessaan, suosittelen kaikille aloitteleville Sassoon kampaajille!”.

blogikuva-1 blogikuva-2

Keskiviikkona olimme koko Prof -tiimin voimin kouluttautumassa ja katsomassa kun Sassoon Autumn and Winter 2016 Utopia collection julkistettiin, joka julkistettiin maailmassa ensimmäisenä juuri Suomessa. Tähän oli hyvin erityinen syy miksi, olemme Suomessa saaneet kouluttautua Sassoonin kanssa 10 vuotta – go Sassoon!

Kokoelmia tulee kaksi vuodessa, kevät-kesä ja syksy-talvi, jotka esitellään ensin kertomalla ideaa kuvin sekä sanoin jotka liittyvät teemaan.

utopia-sassoon

Sassoonin uudessa kokoelmassa teemana toimi futuristinen dystopia ja utopia. Tiimi on saanut inspiraatiota boheemista lookista sekä digitaalisesta aikakaudesta, sekä täydellisestä yhteiskunnasta. Kyseisen yhteiskunnan kuvaili ensimmäisenä filosofi ja valtiomies Sir Thomas More Utopia nimisellä teoksella vuonna 1516.

’Digital bohemians’ termi Mark Hayesin mukaan kertoo:

”It’s being used at the moment to describe the relationship between humans and the digital age the way home, space and relationships have evolved in cyberspace. Digital bohemians live in age where boundaries are eroded; they’re able to move through time and space with one tap of a screen”.

Hiusten hoitoon sekä lookkien luomiseen suositeltiin Sassoon -tuotesarjan Illuminating Oil öljyä sekä hiukseen jätettävää Halo Hydrate hoitoainetta.

Kokoelman työskentely osioon tiimistämme jäi kouluttautumaan Milla ja tässä hänen kokemukset koulutuksesta;

”Sain olla etuoikeutetusti katsomassa ensimmäisten joukossa Sassoonin syksyn kokoelman koko maailmassa ja pääsin työskentelemään mallien kanssa kokoelman pohjalta. Joka kerta sitä lumoutuneesti kuuntelee miten kouluttajat puhuvat intohimoisesti ajatuksista sen tekemisestä ja taustoista. Tuntuu kuin itse olisit ollut mukana tekemässä sitä. Heidän työskentelyn katsomista voisi katsoa vaikka kuinka kauan. Työskentelyosuudessa kouluttajat vaativat paljon mutta silti lähdet koulutuksesta yhtä onnellisena kuin ensilumi peittää maan. Tuollaiset koulutukset kokonaisuudessaan ovat alan huumetta. Jokaisesta koulutuksesta pystyy tuomaan asiakkaiden kanssa työskentelyyn jotain uutta, tästä erityisen paljon”.

09
syys

Wella TrendVision on yksi suurimpia kansainvälisiä hiuskilpailuja. Tämän vuoden Suomen edustaja valittiin maanantaina 5.9 ja saamme olla ylpeitä siitä että liikkeemme henkilökunta edustaa Suomea kansainvälisessä finaalissa jo toista vuotta peräkkäin.

Viime vuonna Sonya toi Berliinin kansainvälisestä finaalista pronssia Suomelle ja nyt on Lauran vuoro lähteä näyttämään kyntensä finaaliin, joka järjestetään tänä vuonna Barcelonassa.

Kilpailun kahdesta kategoriasta Laura päätti osallistua Creative Visioniin, jossa määrä oli toteuttaa väri, leikkaus tai kampaus kokonaisuudessa meikin ja pukeutumisen kanssa. Toisessa kategoriassa tarkoitus oli luoda virheetön väri kokonaisuus.

img-20160906-wa0006

Laura kertoo päivästä seuraavasti:

”Kilpailu päivä alkoi todella jännittävissä tunnelmissa kun saavuimme ihanan mallini Miljan kanssa Wella-studiolle Helsinkiin, jossa olimme sopineet tapaavamme meikkaajamme kanssa.

Yllättäen meikkaaja ei koskaan saapunut paikalle. Onneksi valtavan lahjakas Jopo Simeon K saapui ritarina paikalle viime hetkellä taikomaan puolessa tunnissa ihanan luonnollisen meikin ja pelasti päivämme!

wp_20160905_007

Varsinaisen kolmen tunnin kilpailun aikana viimeistelimme värin ja leikkasimme Miljan hiukset alusta loppuun. Sonya oli mukanani loistavana henkisenä tukena ja assistenttina. Hän varmisti että kaikki tarvittava oli käden ulottuvilla ja että muistaisin hengittää.

wp_20160905_013

img-20160906-wa0004

Seuraavassa kilpailuosiossa työt esiteltiin tuomareille. Moodboardia apuna käyttäen esittelimme inspiraatiot ja miten niitä on käytetty hyväksi hiuksissa.

Tätä osaa jännitin ehkä kaikista eniten.

Käsien tärinää ei helpottanut ollenkaan sen hetken odottelu, jolloin tuomarit julkistaisivat voittajat.

Molempien kategorioiden top 3 tiimit yrittivät parhaansa mukaan kurkistella mitä lavan puolella tapahtuu ja kenen nimi ilmestyy valkokankaalle.

Olin todella ylpeä itsestäni etten ollut itkenyt jännityksesä tai muustakaan syystä vielä. Kuullessani oman nimeni huudettavan voittajaksi ei ollut ilon kyynelissä pitelemistä.

Yhtä ylpeä kuin olen itsestäni, olen myös koko tiimistä ja kaikista joilla on ollut sormensa pelissä tämän voiton saavuttamiseksi!”

6tag_070916-190512

Laura edustaa suomea  Suomea  Wella Trend Vision kilpailun kansainvälisessä finaalissa Barcelonassa 6.11.